tiistai 28. tammikuuta 2014

Iltapalaksi pannukakkua

Teki mieli eilen illalla jotain makeaa, joten surffailin hetken netissä jotain helppoa ja nopeaa reseptiä. Suklaakakkuun olisi ollut helppoa ohjetta vaikka kuinka, mutta suklaata ei tästä huushollista löytynyt, joten piti jatkaa etsintää.
 
Loppujen lopuksi törmäsin pannukakun ohjeeseen. Hmm. Sehän voisi ollakin hyvää. Se valmistuisi nopsaan ja mullahan on jääkaapissa pian vanhaksi menevää maitoakin. Joten tuumasta toimeen, kirjoitin ohjeen paperille ja hyökkäsin keittiöön. Uuni päälle ja eikun menoks.


PANNUKAKKU
 
4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
8 dl maitoa
2 munaa
50 g sulatettua margariinia
 
Sekoita kuivat aineet. Lisää maito, munat ja sulatettu jäähtynyt margariini.
 
Kaada taikina leivinpaperille uunipellille ja paista 200-225 asteessa noin 30 minuuttia.
 
 
Alkuperäinen ohje löytyy täältä. Ohjetta kuitenkin muokkasin hiukan. Puolitin sokerin ja margariinin määrän. Vaikka margariinia oli puolet vähemmän kuin alkuperäisessä, tuli lopputuloksesta todella rasvainen. Seuraavalla kerralla saa määrää vähentää varmaan vieläkin puolella. Mutta hyvää se silti oli.
 
Mitään hilloa ei tähän hätään kaapista löytynyt, mutta pieni määrä sokeria päälle riitti vallan mainiosti.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti