keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Bataattirieskat

Jokin aika sitten päätin tehdä bataattirieskoja ja kaupasta ostin kaikki tarvittavat raaka-aineetkin, mutta silloin se jostain syystä jäi tekemättä. Tänä aamuna sitten alkoi niin tekeen mieli rieskaa, niin ei muuta kuin uuni päälle ja aineet sekaisin.
 
Tämän ohjeen olen löytänyt Pieni Unelmia -blogista.


BATAATTIRIESKAT
 
8 kpl
 
400 g bataattia
2 kananmunaa
1 tl suolaa
2 dl ohrajauhoja
2 dl sämpyläjauhoja
 
Kuori ja pilko bataatit. Keitä ne vähässä vedessä kypsäksi. Soseuta ja notkista hieman keitinvedellä. Lisää jäähtyneeseen soseeseen kananmunat, suola ja jauhot.
 
Nostele pehmeä taikina kahdeksaan tasakokoiseen kasaan leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Taputtele kasat jauhotetuilla käsillä ohuiksi rieskoiksi.
 
Pistele pintaan reikiä haarukalla. Paista 250-asteisen uunin keskitasossa noin 15 minuuttia. Tarjoile lämpiminä.
 
 
Itse käytin valmista bataattisosetta. Aikaa taikinan tekemiseen meni 5 minuuttia, joten hyvin nopsaa ruokaa. Ja hyvää tuli. Ohrajauhopussin kyljessä oli ohje perunarieskoihin, taidanpa kokeilla niitä seuraavaksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti